Esittely
Harvin on kahdeksan hevosen pientalli, jossa majailee siis vain Toffen yksityisen hevoset. Tallissa on karsinoiden lisäksi kodikas satula/valjashuone, johon on yhdistetty toimisto sekä rehuhuone. Tallin ulkopuolella on harjauspaalu, jossa voi myös pestä hevosen. Karsinoissa on purupohja, sekä automaattinen vesikuppi ja ruokakuppi, tarvittaessa jotain ajanvietettä hevoselle. (lelu yms.) Pihapiiristä löydät tallirakennuksen, päätalon, kentän, maneesin, kahden hevosen pihaton ja neljä tarhaa.
Harvinilla on siis neljä hiekkapohjaista tarhaa, johon tuodaan päivisin heinät hevosille. Jokaisessa tarhassa on juoma-astia, josta hevoset voivat päivän mittaan juoda. Tarhat tarkistetaan ja putsataan viikon välein, jos tarve vaatii niin useammin. Yhteen tarhaan menee maksimissaan kaksi hevosta kerrallaan, ja orit saavat olla omissa oloissaan ikiomissa tarhoissaan. Aidat ovat maalattu valkoisiksi, ja ne ovat lauta-aitoja, joista ei pääse hyppäämään helposti ylitse. Lautojen yli on vielä kierretty kierros leveää sähkölankaa, pääasiassa orien takia, etteivät ne pääse hyppimään aitojen yli tammojen luokse.Kenttä ja maneesi ovat molemmat valaistuja, kentällä on hiekkapohja, maneesissa taas turvepohja. Harvinilla on myös estekalustoa, jota voi käyttää vapaasti aina kun ratsastaa. Kentällä ratsastetaan yleensä vain pikkuponeilla kentän pienehkön koon takia, mutta kyllä sinne hevosetkin mahtuvat hyvin liikkumaan. Esteradat tehdään aina maneesiin.
Harvinin maat ovat 10 hehtaaria suuret, joten maastoiltavaa aluetta riittää. Maastossa on yksi pitkä laukkasuora, sekä yksi lyhyempi suora, missä voi ottaa vaikkapa lyhyitä, nopeita juoksupätkiä. Reitit ovat suurimmaksi osaksi metsien suojissa, ja kaikki maastopolkumme ovat todella turvallisia ratsastaa. Noin kahden kilometrin ratsastuksen jälkeen saavutaan suuren lammen rantaan, jossa kesäisin voimme uittaa hevosia. Ranta on Harvinin omistuksessa, joten kenenkään ei pitäisi tulla häiritsemään rannalle. Jos hevonen on ajopainotteinen, maastossa voi käydä ajelemassa.Ulkoasun © siskokset.net 2009, kuvan © Toffe » Sivun alkuun